Heyaa, taas kaikille tasapuolisesti. Kuten saatatte päivämääristä huomatakin (tai jos vaivauduitte lukemaan aiemman postauksen huolella), en kerennyt millään eilisen aikana kirjoittaa mitään; vaikka aikaa olisikin ollut puolisen tuntia, voin sanoa että tällä perfektionistiluonteella ei tehdä postauksia aivan hetkessä. Niin, eiliseen päivään ei tosiaankaan sisältynyt juuri muuta kuin semmoset kuus tuntia bussissa istuskelua ja muutama peli, jotka kyllä meni omalta osaltani aivan päin seiniä. Lohduttavaa kuitenkin on, että voin laittaa huonon pelimenestyksen syyksi toissapäiväisen divaripelin, jonka takia jalat ei toiminut ollenkaan niin kuin niiden pitäis toimia.
"You're beautiful, no matter what they say. Words can't bring you down."
Pääsin siis illalla nukkumaan noin kello ykstoista ja risat, aamulla herätys sitten vartin yli seiska... Ja heti siitä asti kun nostin ekan koipeni pois sängystä, tuntui kun olisin raahannu jaloissani kahta sadankilon jauhosäkkiä. Onneks tänään sain vapautuksen harkoista, ihan syystä; viime viikolla ainoa vapaapäivä oli keskiviikko, jonka senkin vietin pikkusiskon joukkueen harkoissa. Niinpä ajattelin viettää tänään virallisen LAZY DAYn; en tee muuta kun istun, luen ja nukun. Vaikka, toisaalta, voisinhan mä lähtee tekonurmellekin...
Ennen kun joku ennättää mielessään pohtia tuota ylempää kuvaa, se on taidonnäyte upeista kampaajanlahjoistani. Niin, kampaajahan onkin toiveammattini ja kaikkea... Toivottavasti ymmärsitte sarkasmin. Joka tapauksessa, pääsin testaamaan suoristusraudankäyttötaitojani oikein kunnolla, kun jouduin (JO TOISEEN KERTAAN!) taiteilemaan siskolleni kiharat. Ensimmäinen kerta oli aivan katastrofi; sisko näytti lähinnä siltä, että oli saanut variksenpesän päähänsä... Nytpä pistin sitten kaikki taitoni peliin ja tadaa! Tuloksena puolittain kiharat hiukset ja kaksi aivan eri tasoilla olevat kiemurajutut. Ja nyt harkitsen vakavasti oikean kiharrinsauvan ostamista, heti kun saan jostakin rahaa moiseen...
"Truly great friends are hard to find, difficult to leave and impossible to forget."
Mä oon pettyny. Kuvitelkaa, odotin mun Nellystä tilaamaani rippimekkoa koko päivän ja kun tuun kotiin hengästyneenä ja intoa täynnä, odottaen, että pääsen sovittamaan... Ne ei olekaan tulleet. Ja jos ne ei tuu huomennakaan... En tiiä mitä teen. Todennäkösesti stressaan koko vapun, jos ne vaikka on eksynyt matkalla taitaitai.... Se mekko. On. Mun elämäni. Rakkaus. Kysykää keneltä vaan, kun luulin että niitä mekkoja ei ole enää, rupesin melkein itkemään kuin mikäkin vauva. Ja kaiken lisäksi menetin puolet Remix-pussistani parempiin suihin.. Terveisiä vain teille, te ihanat karkinhimoset ystäväni. Mäkin rakastan teitä.
Ja nyt siirryn sohvalle, lukemaan, nukkumaan, katsomaan TVtä.. Sayonara, te raskaan työn raatajat, tämä likka ottaa rennosti! Aini, ne läksyt....


Minkälaisen mekon oot tilannu ? :) ++Kiva blogi sulla !
VastaaPoistaÄwää, tilasin semmosen punasen, missä on halkio sivulla. Huomenna kuvaam jos se mekko nyt tulee. ;3 Ja kiitos!^^'
VastaaPoistaAi että katoinki sen tosta toisesta postauksesta aivan ihana ! :)
VastaaPoistaEikös, mä oon aivan rakastunu! ^^'
Poista