Take me back to the summer paradise

"The world is a book and those who travel read only a page."

Heipä hei taas,

kuten eilisessä postauksessa lupasin, keräilen näitä kesälomani kohokohtia nyt ainakin muutamaan postaukseen ja pakko sanoa, että olen sanoinkuvaamattoman ylpeä itsestäni ja siitä, että ylipäätänsä raahauduin tämän päivän Seinäjoen reissun jälkeen tänne Bloggeriin. Jes, olisinpa useamminkin näin ahkera! Se tosin taitaa jäädä toiveeksi...

Kypros. Tarkemmin sanottuna Kyproksen Pernera Famagustan alueella, Kyproksen tasavallassa. Siellä vietimme ikimuistoisen viikon heti rippijuhlieni jälkeen, ihanassa lämmössä, upeissa maisemissa ja rauhallisessa pikkukaupungissa. Kuvia tuolta reissulta riittää, mutta pintaraapaisuna laittelen tähän postaukseen muutamia niistä sadoista, toinen toistaan taiteellisemmista kuvista, joita rippilahjaksi saamallani kameralla (jonka laukaisinnappula päätti sitten matkan aikana mennä mäsäksi) napsin alituiseen.

Oli vain niin ihanaa olla, maata auringossa ja toisaalta myös kierrellä täysin vierasta maata sekä kokea edes pintaraapaisulta kyproslaisten ystävällistä kulttuuria. Niin, tulihan sitä tutustuttua myös paikallisbusseihin ja kyproslaisten ikävään tapaan olla noudattamatta minkään sortin aikatauluja. Kyproksen kaupungeista näimme Larnakan, jossa sijaitsee myös kansainvälinen lentokenttä, kauniin ja idyllisen pikkukaupungin Paralimnin keskustan kolmine kirkkoineen ja akvaarioineen, (KROKOTIILEJÄ JA PINGVIINEITÄ!) sekä Agia Napan, jossa sijaitsee aivan upea luostari, jonka pihassa komeilee yli 600-vuotias jokupuu! (En siis tiedä puun lajia, joten nimesin sen jokupuuksi.) 

 Tokihan meidän myös täytyi käydä tsekkaamassa Agia Napan kuuluisa vesipuisto, joka mainostaa itseään Euroopan suurinpana teemavesipuistona - WaterWorld! Mukava päivä kaikenkaikkiaan, vaikka eihän päivästä selvitty ilman kivuliasta ja punertavaa palanutta nahkaa. Jes. Muuten, ne liukumäet ja muut oli kyllä aika kreisejä, vaikka en uskaltanutkaan mennä puoliinkaan niistä!!

Snorklaustakin tuli kokeiltua. Kyproksella on Välimeren puhtainta merivettä, ja sen kyllä huomasi; kymmenen metrin syvyydessä siintävä pohja tuntui olevan aivan silmiemme edessä! Joo, näimme kaloja, mutta vähemmän kuin olisin odottanut. Eikä siellä pohjassa näkynyt edes sateenkaaren väreissä kimaltelevia koralleja. Eikä Titanicin hylkyä. Silti päivä veneellä oli upea, samoin kuin maisemat Blue Lagoonilla ja Cape Grecolla. Ja kyllä, NYT osaan virallisesti snorkalata! Whoopee!

Hotellimme Jacarandan pihapiiristä löysimme myös muutamia eläinystäviä - kissanpentunelikko Oliverin johdolla oli innokkaasti erityisesti loppuviikosta tunkeutumassa hotellihuoneeseemme, joten koko ajan sai olla hereillä mahdollisten yllätysvieraiden varalta. Ei sillä, etteivätkö kisut olisi olleet suloisia, lutuisia ja aivan ihania, emme vain halunneet terassillemme ilmestyneitä mutaisia tassunjälkiä myös huoneemme sisälle. Iltaisin, kun kissanpoikia härnäävät pikkulapset olivat jo nukkumassa, me siskomme kanssa pidimme näille karvakamuille seuraa - mikä olisikaan mukavampaa kun jakarandapuun lehden kanssa temmeltäminen?!

Kypros on mahtava maa täynnä ystävällisiä ihmisia ja upeita maisemia, joita ei kannata missata! Viikko ei tosiaankaan riittänyt koko tuon upean maan näkemiseen, mutta loma oli silti upea, mahtava ja todella rentouttava, eikä auringosta tai lämmöstä ollut puutetta. Matkamuistoina tuosta reissusta jäi ainoastaan palanut iho, kangaskassi sekä paljon muistoja, jotka tulevat elämään ikuisesti. 

The Days To Remember

Moimoi vaan, te kaikki jotka ovat syystä tai toisesta löytäneet tiensä tänne, no, lievästi sanottuna torsoon (kiitos Julia, kun sivistit minua ja opetit tuon sanan) blogiini, jonka kirjoittaminen on hieman jäänyt tässä kaikkien kiireiden lomassa. Kesäloma siis oli ja meni, koulua ollaan jo käyty viikkoja ja tosiaan tuntuu siltä kun koko kesälomaa ei ois ollukaan. Tosi, tosi, TOSI syvältä, vai mitä? Teistä en tiedä, mutta ainakin minun kesä oli ehkä yksi niistä elämäni parhaista - niinpä päätin tässä kerätä muutamaan postaukseen ne mun kesän kohokohdat, syyt, minkä takia juuri tämä, kesä 2013, oli se kaikista kirkkain tähti muiden joukossa.

Parasta mun kesässä? Vastausta ei tarvitse kauan pohdiskella, sillä ripari ja konfirmaatio kaikkine hienouksineen oli kyllä vertaansa vailla. Siispä muutamia kuvia sekä turhanpäiväisiä jaaritteluja luvassa tässä postauksessa, mikäli jaksat vielä lukea pidemmälle.

                               "A moment lasts only a second, but the memory lives on forever."

Ikävä kyllä en ottanut ollenkaan kameraa mukaan rippileirille Marttisiin (jos olisin ottanut, se kamera todennäköisesti olisi historiaa) joten saatte katsella ainoastaan kuvia rippijuhlistani, pahoittelut siitä. Nyt toivon syvästi, että kirjoittamani teksti on sen verran kiinnostavaa, että edes joku jaksaa lukea edes lähes kaiken kuvien puutoksen unohtaen. 

Lähdin siis riparille Marttisille, Virroille muistaakseni 15.7., epävarmuus varmasti johtuu surkeaksi osoittautuneesta muististani ja siitä, että kesälomalla en tavannut harrastaa sellaista rutiinia, mitä myös kalenterin katsomiseksi kutsutaan. Tuonne Virroille silti lähdin ripariporukan kanssa matkustamaan, toki hieman jännittynein mutta lähinnä innostunein fiiliksin. Voi, kunpa voisin taas päästä istumaan sinne bussiin ja elää koko tuon ihanan, aivan liian lyhyen viikon uudestaan.

                                                  "Sometimes we just have to let things go."

En muuttaisi mitään siinä viikossa, vaikka saisinkin mahdollisuuden. Kaikki ne pingis- ja futispelit, oppikset, raamikset, iltaohjelmat, ihan kakki, ne oli jotain sellasta mitä saa kokea vaan kerran elämässään. Se tunnelma, se porukka. Joo, kuulostaa tosi kliseiseltä, kyllä mä tiedän, mutta se on totuus. En voi korostaa tarpeeksi, että se viikko oli mun elämän yksi parhaista, se oli viikko, jota en tahdo ikinä, IKINÄ unohtaa. Nyt vinkki teille nuoremmille, joilla tuo kokemus on vielä edessä: te teette leirinne. On ihan teistä kiinni, miten mahtava tai vähemmän mahtava teidän ripari tulee olemaan. Positiivinen asenne on kaiken A ja O, ottakaa kaikki irti siitä viikosta ja eläkää täysillä. Kuten sanoin, sen saatte kokea sellasenaan vain kerran elämässä.

Heh, ainakaan mä en aio enää ikinä laskee koskee jollakin onnettomalla rupukanootilla, joten se järkyttävä kauhu ja jännitys ja paniikki oli kyllä aikamoisia once in a lifetime-kokemuksia!

"How hard I wish I could turn back time.."

28.7.2013. Se oli se päivä, jona aurinko paistoi, oli kuuma ja no, mulla oli rippijuhlat. Riparilta lähtö oli vaikeeta, varsinkin kun nyt kaikki päivät siellä on sulautunu yhdeksi, enkä enää tiedä mitä tein minäkin päivänä. Vaikeeta oli myös sunnuntai-iltana tajuta, että tää oli nyt tässä. Mä en enää ikinä tule elämään samaa päivää uudestaan, tuskin pukeudun enää koskaan albaan ja laulan Evankeliumia kirkon käytävällä. Joo, mun pitäis päästä yli siitä, mutta ne muistot on vaan niin vahvoja, niin rakkaita, että en vaan voi. Enkä oikeestaan ees tahdo. 

Rippijuhlatkin oli mahtavat - oli kakkua ja muita herkkuja, hyvää seuraa ja sukulaisia, joita en ollut nähnyt ikuisuuksiin. Rippilahjaksi sain lähinnä rahaa, - mikä tietty oli ihan mukavaa, mutta joo, itselle ainakin tuli tosi pihi olo sen jälkeen - mutta myös kaksi rippiristiä, kultaisen korun vuodelta 1958 kummitädiltäni ja hopeisen, ylisuloisen, kimaltelevan timanttiristin toisilta kummeiltani. Lisäksi sain aivan ihanan hopeisen ristirannekorun, johon olen kyllä ihastunut oikein kunnolla! Tuon päivän muistan varmasti ikuisesti, tai ainakin toivon niin, samoin kun koko menneen kesän. Mahtavat säät, mahtavia ihmisiä, mahtavia muistoja. Mitä muuta olisin voinut toivoa? Niinpä, en yhtään mitään.